Suunnittelutyö oli vaikea, koska en tiennyt kuinka suuren tilan kaiuttimet vaativat? Onko kaiuttimien koolla jotain merkitystä äänenlaadulla kannalta? En myöskään tiennyt miten eri säätimien paikat tulisi sijoittaa, ja tarvitseeko ottaajotain erityistä huomioon.
Elektroniikkaosuus alkoi piirilevyn poraamisella. Paikat oli merkitty valmiiksi ja poranterä oli paikoillaan, joten tämä vaihe sujui ongelmitta.
Piirilevyn juottaminen sujui, kun sai jatkuvasti ohjeita. Työssä oli monta kiperää ja ahdasta paikkaa.Langan pujottaminen neulansilmään on lasten leikkiä muutamaan johtimen pujotteluun verrattuna.
Työ jäi Raumalla aika vaiheeseen, niin kotelon kuin elektroniikan osaltakin. Otin mahdollisimman paljon kuvia, joiden avulla olisi mahdollista jatkaa työtä itsekseen.
Apukuva kaikkien johtojen ja säätimien ja niiden muiden osien yhdistämiseen.
Olo on,kuin uimataidottomalla, joka viskataan veteen. Pakkasin kamat laatikkoon ja hylkäsin ne koko kesäksi.
Syksy saapui vääjäämättä ja laatikko oli avattava. Koululle siis viikonloppua viettämään. Ajattelin kotelon olevan hieman helpompi aloitusaihe. Tappiliitoksia oli jo aiemmin harjoiteltu, joten jatkoin niillä. Sain jo viikolla opastusta koulumme pylväsporakoneen käyttöön ja asetuin koneelle itsevarmoin ottein. Kone ei sitten käynnistynyt. Sammutin kaikki virrat kaikista paikoista ja aloitin alusta, ei käynnisty. Jospa sitten kuitenkin elektroniikkaa.. Tutkailen kuvia, ja mietin mikä olisi järkevä työjärjestys, tutui, että aikakin kaksi asiaa pitäisi tehdä yhtäaikaa, tai edessä on ongelma. Maalaanko kotelon palat Iittalaan, vai vasta koottuna? Jos koottuna johdot haittaa, mutta jos irrallaan, en saa hiottua mahdollisia epätasaisuuksista, jotka näkyy vasta koottuna. Jossain vaiheessa pitäisi päästä testaamaan, toimiiko kaikki, eli en voi valmistaa koteloa. Mitä siis seuraavaksi ???
Kaipasin ohjeita.
Onneksi koulumme entinen talonmies käveli juuri silloin pihalla, huusin hänet apuun. Aikansa askerreltuaan, hän sai pylväsporakoneen hyrähtämään käyntiin.Siinä oli sittenkin joku vika. Poraamaan siis. Porasin ja asensin tapit paikoilleen, sitten kokeilin. Liian matalat reiät. Porasin lisää, kokeilin, liian matalat edelleen. Porasin, kokeilin, edelleen liian matalat. En siis osannut laittaa maalarinteippiä poranterään oikeaan kohtaan. Sitten päätin saada homman kerralla kuntoon, ja syvensivät reikiä. Tapit tipahtivat todella syvään, niistä näkyi vain pieni pää. Ne eivät siis enää toimineet liitoksen tukena. Mitäs nyt? Reikiä pitäisi nyt sitten madaltaa jollain konstilla...
Sahasin tappeja puoliksi ja tiputin niitä reiän pohjalle, vähän liimaa mukaan. Ja taas sovittamaan, nyt reiät jälleen liian matalia. Siinä se loppupäivä sitten menikin, ilta koitti poraillessa milli kerrallaan ja sovitellessa. Huh.
Sunnuntain aloitin kasaamalla kotelon alustavasti, toivoin siitä saavani idean työn jatkamiseen. Ainakin kaikki reiät johtoja varten täytyisi porata. Terät löytyivät, kone käynnistyi ja kaikki meni hienosti. Osasin myös vaihtaa terät. Katsoin ottamistani kuvista mallia ja porailin menemään. En kylläkään ollut aivan varma mihin paikkaan mikäkin reikä olisi toiminnan kannalta järkevintä tehdä. Ruuvasin kaiuttimet paikoilleen. Kun porasin Raumalla niitä varten aukkoja, toisesta tuli vähän vino, siksipä kaiutinsivu pitää päällystää.
Hain verhoilukankaan. Ajattelin kiinnittää sen niittipistoolila paikoilleen. Sitten etsin pistoolia ympäri koulua, se löytyi lopulta kopiointikopista. Palattuani työpisteelle huomasin, ettei pistoolissa ollut ainuttakaan niittiä. Siispä niitä etsimään. Ei löytynyt. Jotain muuta on nyt keksittävä. Päätin yrittää kuumaliimaa kankaan kiinnittämiseen. Se toimikin hyvin, kulmien kanssa piti olla tarkkana, ettei niihin muodostu paksua kangasmyttyä, jolloin verhoiltu sivu jää koholle.
Siinä olikin sitten sen päivän työt, jatkaakseni tarvitsen neuvoja leveän kolon poraamiseen kaiuttimen sisäpuolelle virtaa ja sulaketta varten. Lisäksi elektroniikkaosuus on todella hakusessa.
Raumalla otettujen kuvien avulla sain johdot jotenkuten järjestykseen. Kokeilin vielä ovatko säätimet ja sulakkeen,sekä johtojen reiät järkevillä paikoillaan. Ei ollut.
Kun potenttiometrien säätönupit asetti niille porattuihin reikiin, piirilevy ei mahtunutkaan kaiuttimien kanssa kotelon sisälle. Täytyi sovitella ja venkslata. Lopputulema oli, että säätimille täytyy porata uudet reiät, jotta piirilevyn saa asetettua vähän eri paikkaan. Silloin kaikki kamat mahtuvat kotelon sisään.
Nyt olikin sitten ongelmana ylimääräinen reikä. Millä sellainen saadaan tukkoon huomaamattomasti? Käytin taas puutappia. Tungin sen reikään ja sahasin ylimääräiset pois. Paikka näkyi silti. Kotelo on siis maalattava. Rautakauppaan siis, ostaman vähän pakkelia ja maalia.
Tunnelma oli niin valoisa, että kotelon väriksi valikoitui kaikkein tummin harmaa, mitä kaupassa oli. Maalattuani kotelon jätin sen kuivumaan ja lähdin kotiin miettimään mitähän sitten seuraavaksi tekisi?
Uusi päivä, uusi into. Pakkasin kaikki romppeet sisälle koteloon, huomatakseni, etten ollut porannut tai lovennut koloa johdolle kotelon sisällä olevaan väliseinään. No, onneksi sahaus oli sen verran vinoa, että johdon mentävä kolo löytyi. Yhdistin puhelimen kaiuttimeen, eipä se sitten toiminutkaan. Kotiin.
Aamulla kokosin työkaverit ihmettelemään ja keksimään syyn, miksi musa ei soi. Ei edes kolmen miehen voimin kuulunut pihahdustakaan, eikä näillä tekniseentyöhön erikoistuneilla opettajilla ollut käsitystä kuinka kaiutin rakennetaan, ei kuulunut kuulemma niihin opintoihin. En sitten kiinnittänyt kaiutinseinämää kiinni. Lähden Raumalle hiljaisen laatikon kanssa.
Raumalla sain heti vinkkejä siitä mikä voisi olla vialla. Vaihdoin jännitteen sen säätökohdasta, mutta loota on mykkä edelleen.
Lopulta Matti tutki tilanteen, ja löysi juotosvirheen, jonka olin tehnyt jo Raumalla edellisellä kerralla. Sulaton tinan ja irrotin johtimen, juotiin uudelleen toiseen paikkaan ja vihdoinkin- SE SOI !
Kuinka tekisin tämän kuudesluokkalaisten kanssa?
No, en tekisi. Ensiksikin, en osaisi itse ohjata työtä. Jos osaisinkin, siinä käsityöryhmässä voisi olla korkeintaan kolme oppilasta, sillä heistä jokainen tarvitsisi elektroniikkaosuuden kanssa paljon ohjausta. Kysyin asiaa myös niiltä kolmelta viisaalta mieheltä koulussamme, jotka ovat tekniseenkäsityöhön erikoistuneet. Heistä vanhimmalle tuli koko uransa ajalta mieleen kaksi oppilasta, jotka olisivat voineet onnistua työssä, mikäli heitä olisi yksilöllisesti ohjattu. Nuoremmille ei ollut vielä kohdalle sattunut sellaisia oppilaita.
Kaapista löytyikin yksi piirilevy edellisiltä elektroniikkatyökerroilta. Tämä on keskiverto-oppilaan juottama piirilevy. Ei sitten toiminut. Osalla koko levy oli enemmän tai vähemmän tinan peitossa. Elektroniikkatöiden ongelma onkin se, että puurtamisen jälkeen lopputulos ei ole onnistumisen ilo, vaan jotain aivan muuta. Opettajalla täytyy olla tosi hyvin homma hanskassa, jotta osaa korjata virheet ja ennakoida ainakin osan virheistä.
Mietimme sitten yhdessä, josko jonkun vastaavan kotelon/säilytyslaatikon voisi valmistaa. Se onnistuisi kyllä jos opettaja ensin valmistaa puuosat. Käytettävät työkoneet kun ovat sellaisia, joita alakoulun oppilas ei saa käyttää. Oppilas sitten porailisi tappiliitoksia varten reiät ja kokoaisi laatikon valmiista paloista. Kuinka paljon siinä sitten on omaa työtä ja ideointia? Eipä paljonkaan.
Omaa työtä vielä pohtiessa huomasin, että olisin tarvinnut huomattavasti enemmän ohjausta. Tulin todellakin käsityön perusteita opettelemaan, eli omat taidot lähes nolla. Olin aiemmin hionut apuna jotain lauta-aitaa ja maalannut. Jonkun kerran kiristänyt löysän ruuvin ja varmaan pari naulaakin joskus lyönyt- vinoon. Tehtävä oli minulle liian vaikea itsenäisesti tehtäväksi, suurin osa ajasta meni omien virheiden ja sähläysten korjaamiseen. Työjärjestys ei varmaankaan ollut ihan hallussa, huomasin sen kun olin pylväsporakoneella poraamassa kaikki johdot jo jotenkuten paikoillaan. Yritin pitää yhdellä kädellä johtoja pois poranterään tieltä, toisella painaa terää alas ja kyljellä kiilata kaiutinseinämää vasten poran runkoa, ettei se tipahda lattialle.
Linnunpöntössäkin olisi ollut riittävästi haastetta.
